Songket

Minangkabau-songket, jossa kuvion alin komannes esittää bambunversoja.

Songket on perinteinen kudottu kangas, joka kuuluu brokadeihin ja kudotaan käsin silkistä tai puuvillasta kulta- tai hopealangalla koristellen. Metallilanka kudotaan kuteen joukkoon, antaen kankaalle kiiltävän hohteen. Songket on ylellisyystuote, jota käytetään perinteisesti juhlatilaisuuksissa sarongina, hartiahuivina tai tanjak-päähineenä, ja sitä on hyödynnetty Malesian sulttanaattien hoveissa. Songket on perinteinen malesialainen, indonesialainen ja bruneilainen käsinkudottu kangas, jota valmistavat pääasiassa naiset Malakan niemimaalla, Sarawakissa, Sumatralla sekä muilla Indonesian alueilla kuten Bangkalla, Belitungilla, Jaavalla, Sulawesilla ja Pienillä Sundasaarilla. Tunnetuin muoto on songket Palembang Etelä-Sumatralta. Kangas kudotaan kek-loomilla eli perinteisillä kaksipolkimisilla lattia-kangaspuilla, ja työ on tarkkaa käsityötä, joka voi kestää kuukausia.

Etymologia

Sana songket on peräisin malaijin sanasta menyongket, joka tarkoittaa ”kirjailla kulta- tai hopealangalla”. Vaihtoehtoisesti se juontaa juurensa malaijin ja indonesian kielen sanasta sungkit, joka merkitsee ”koskettaa” tai ”nyplätä”. Tämä viittaa kudontamenetelmään, jossa kultaisia tai hopeisia lankoja vedetään kankaan pohjalankojen väliin, kunnes syntyy kokonainen kangas. Tätä prosessia kuvastaa malaijilainen sananlasku ”Yhtenä päivänä lanka, aikanaan siitä tulee kangas”, joka korostaa pitkäjänteisen työn merkitystä.

Historia

Songket-kudonta juontaa juurensa 1500-luvulle, ja taito siirtyy sukupolvelta toiselle. Perinne juontaa juurensa muinaiseen Srivijayan buddhalaiseen valtakuntaan, joka kävi kauppaa Kiinan ja Intian kanssa. Kiinalaiset toivat silkkikankaita kultalangoilla koristeltuina, ja intialaiset omia tekstiilityylejään, mikä johti kulta- ja hopealankojen käyttöön puuvillan ohella. Srivijayan valtakunnassa tekstiilikulttuuri kukoisti, ja songket yhdistää Sumatran ja Malaijin niemimaan kulttuureja.

Valmistusprosessi

Songket kudotaan käsin silkkisestä tai puuvillaisesta pohjalangasta, johon lisätään koristekuvioita kultaisilla tai hopeisilla langoilla, mikä tekee siitä perinteisen kudonnan kuningattaren. Koristeltu kudontatekniikka tarkoittaa, että kultaisia tai hopeisia lankoja pujotetaan peruslankojen väliin niin, että ne näyttävät leijuvan värikkään taustan päällä muodostaen koristeellisia kuvioita. Valmistusprosessi on monivaiheinen: langat värjätään, kuivataan ja rullataan ennen kudontaa. Itse kudonta tehdään ilman koneita käyttäen erityistä välinettä nimeltä duri landak (siili- tai piikkisian piikki), jolla lankoja nostetaan ja kudotaan toistensa lomaan, vaikka nykyään piikin tilalla käytetään usein bambusta tehtyä välinettä. Sana sungkit kuvaa menetelmää, jossa lanka nostetaan koukulla ylös ja sen alle pujotetaan kultainen tai hopeinen lanka. Miehet osallistuvat valmistamalla kudontavälineitä, vaikka kudonta on perinteisesti naisten vastuulla. Perinteisesti songketia ovat kutoneet musliminaiset ja nuoret tytöt, mutta nykyisin myös pojat ja miehet harrastavat sitä. Kankaan laatu ja arvo määräytyvät käytetyn langan mukaan, joista yleisimpiä ovat silkki, puuvilla ja polyesteri. Jokainen songket on ainutlaatuinen, ja sen valmistus muistuttaa maalausprosessia, jossa luodaan yksilöllisiä taideteoksia.

Kuviot ja symboliikka

Songketin kuviot ovat tyypillisesti geometrisia ja luontoaiheisia, kuten kukkia, lintuja, hyönteisiä, riikinkukkoja ja tiikereitä. Kuviot jaetaan kolmeen pääryhmään: kukka-aiheisiin, geometrisiin ja yhdistelmäkuvioihin. Jokaisella kuviolla on symbolinen merkitys luonnosta tai kulttuurisista perinteistä, esimerkiksi bunga mawar (ruusukuvio) uskottiin suojaavan onnettomuuksilta, ja bungo cino (kiinalainen kukka), punakultainen kuvio, oli alun perin varattu kuninkaallisille naisille. Kolmiomaiset ja kukka-aiheiset kuviot kertovat usein valmistuspaikasta, kuten Bangka-saaren Mentokista. Palembangissa leskille oli erityiset kankaat: janda berias naisille, jotka saattoivat avioitua uudelleen, ja janda pengantin morsiusleskille, joissa loimi- ja kudelangat sidottiin ja värjättiin ennen kudontaa sisältäen siksakkeja, köynnöksiä ja pieniä kukkia. Tekstiilin päissä oli usein kultalankakoristeita lisäkudetekniikalla. Kuviot ja symboliikka heijastavat malaijikulttuurin identiteettiä, kauneutta ja perinteitä, kertovat kantajansa asemasta ja yhteisön arvoista.

Käyttö ja kulttuurinen merkitys

Aiemmin songketia käyttivät vain kuninkaalliset ja heidän perheensä, mutta nykyisin sitä käytetään laajalti perinteisissä juhlapuvuissa, häissä, kuninkaallisissa seremonioissa, juhlapyhinä ja valtiollisissa tilaisuuksissa. Songket liittyi historiallisesti sosiaaliseen asemaan ja oli käytössä erityisissä juhlissa valituissa yhteiskuntaryhmissä. Etelä-Sumatran seremonioissa songketilla on tärkeä rooli: kun vauva täyttää 40 päivää, pidetään hiustenleikkausrituaali, jossa lasta puetaan pieneen songket-vaatteeseen (singep). Hääseremonioissa morsiuspari pukeutuu aitoon kultalangoilla kudottuun songketiin, ja osa myötäjäisistä on erilaisia songket-kankaita: seitsemän arkipäiväistä, yksi juhlakäyttöön ja yksi erityiskuvioitu häihin.

Nykyaika ja säilyttäminen

Nykyään songketin valmistajien määrä on laskussa, sillä nuoret eivät aina jatka perinnettä. Taitavia käsityöläisiä löytyy erityisesti Palembangista, jossa sijaitsee Tangga Buntungin songket-keskus, jossa mestarikutojat esittelevät valmistusprosessia, myyvät kankaita ja ylläpitävät perinnettä. Songketia voi nähdä Jakartan tekstiilimuseossa ja Etelä-Sumatran tekstiilimuseossa. Unesco liitti songketin ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön edustavaan luetteloon vuonna 2021.

Lähteet

• Anne Summerfield, John Summerfield, Walk in Splendor: Ceremonial Dress and the Minangkabau, UCLA, 1999, ISBN 0-930741-73-0

Aiheesta muualla

• Smith, Holly S. Aceh Art and Culture (Kuala Lumpur: Oxford University Press), 1997.